Kesä on ollut erinomainen kasveille ja nurmikon kasvulle. Robottileikkuri on saanut tehdä ahkerasti töitä. Toisaalta kesä on ollut osittain haasteellinen robottileikkurille. Kelit ovat vaihdelleet välillä nopeastikin kuivasta sadekuuroihin ja päinvastoin. Vaikka leikkaus varmasti onnistuu myös märässä ruohossa, niin olen yrittänyt pitää robottileikkurin leikkaamassa kuivalla kelillä.

Huomasin, että robottileikkurin SmartMow-automatiikka ei kuitenkaan toimi siten kuin olisin sen halunnut toimivan, joten palasin ”käsiohjaukseen” ja päätän itse, milloin nurmikkoa leikataan ja milloin ei. Smart Gardening -sovellus toimii tässä käskytyksessä erinomaisesti.

Robottiruohonleikkurin huolto ja ylläpito

Suhteessa leikkurin leikkausmäärään sen huolto ja ylläpito on ollut todella vähäistä. Kesäkuussa ensimmäisen kerran ja toisen kerran nyt heinäkuussa Smart Gardening -sovellus ilmoitti 100 tunnin käyttörajan ylittyneen ja samalla sovellus kehotti tarkastamaan terät. 

En ole vielä vaihtanut teriä uusiin. Koska terät ovat kaksipuoleiset, niin leikkurin puhdistuksen yhteydessä käänsin terät toisin päin ja taas nurmi leikkaantuu siistimmin, kun terä on terävä.

Nurmikko on välillä melko märkääkin, joten olen yrittänyt tarkistaa ja puhdistaa pyörät ja leikkurin alapuolen säännöllisesti. Leikkuri myös muistuttaa itsekin puhdistustarpeesta. 

Puhdistus ja terien kunnon varmistaminen ovat riittäneet ainakin meillä leikkurin ylläpitotoimiksi. Eli todella helppohoitoinen kaveri.

Yhteenvetoa kokemuksista

Toimivuus ja jälki ovat olleet erinomaista, kun leikkuria on saanut nyt ohjata ja käskyttää itse. Välillä leikkuri on jättänyt erinäisiä pieniä leikkaamattomia alueita keskelle pihaa. Nämä ”läntit” olen saanut poistettua, kun olen käskenyt leikkurin työhön heti uudelleen, vaikka sovelluksen mukaan edellinen kierros on juuri tehty. Tämä ratkaisi asian ainakin meillä. Toinen vaihtoehto olisi ollut kokeilla SpotMow-toimintoa. 

Uskon, että robottileikkuri yhdessä sopivan sään ja muun hoidon kanssa ovat saaneet nurmikkomme näyttämään paremmalta kuin koskaan ennen.

Olen avustanut robottileikkuria bensakoneella kesän aikana ehkä neljä viisi kertaa, yleensä silloin, kun nurmikko on minusta ollut liian pitkä tai kostea robottileikkurille. Lisäksi meillä on istutusalue, jonne en edes yrittänyt virittää ohjainkaapelia.

Koska robotti hoitaa suurimman osan nurmikonleikkuusta on meillä ollut enemmän aikaa hoitaa nurmikkoa muutoin, kuten poistamalla rikkakasveja ja siistimällä reunuskivien reunat vielä erikseen akkutrimmerillä sekä ihan vain nauttimalla.

Kun on hikisenä muutamia kertoja leikannut ruohoa bensiinileikkurilla, saa hyvän käsityksen siitä, kuinka paljon helpompaa säännöllinen leikkaaminen on, kun työn tekee robotti, enkä minä!

Robottileikkurin hiljainen surina, systemaattinen ja rauhallinen liikkuminen nurmikolla edes takaisin on itse asiassa melkoisen rauhoittavaa ehkä jopa hypnoottista.

Nyt yhden kesän kokemuksella voin kyllä suositella vilpittömästi leikkurin hankkimista.

Lue lisää